
Tomaatin kasvattaminen omasta siemenestä on puutarhurin klassikko. Itse kasvatettu tomaatti maistuu makealta ja mehukkaalta. Ja mikä parasta: tomaatti ei tarvitse välttämättä kasvihuonetta. Ruukkutomaatit viihtyvät mainiosti parvekkeella, ikkunalla tai viljelylaatikossa.
Esikasvatus on kuitenkin kaiken perusta. Jos sen tekee oikein, saat tanakat taimet, jotka jaksavat tuottaa satoa pitkälle syksyyn.
Milloin tomaatin siemenet kylvetään?
Tomaatin esikasvatus alkaa hyvissä ajoin kevättalvella:
- Helmikuun puolivälistä maaliskuun loppuun on sopiva aika.
- Kasvihuoneeseen tulevat taimet voi kylvää aiemmin, avomaalle tulevat hieman myöhemmin.
Liian aikaisin kylvetty taimi venyy ikkunalaudalla liian korkeaksi. Liian myöhään kylvetty taas ei ehdi kypsyttää satoa ennen syksyn kylmiä säitä.
Siementen kylvö vaihe vaiheelta
- Täytä pieni ruukku tai laatikko kylvö- tai taimimullalla.
- Kastele multa kosteaksi – ei lammikoita, mutta ei saharaa.
- Ripottele siemenet mullan pinnalle ja peitä kevyesti mullalla tai vermikuliitilla (0,5–1 cm).
- Aseta kylvös lämpimään (+20–25 °C). Lattialämmitys on tässä salainen ase!
- Pidä kylvös kosteana – muovikansi tai kelmu auttaa.
Kun ensimmäiset vihreät sirkkalehdet pilkistävät, siirrä astiat valoon. Kun aurinkoa ei ole tarjolla, kasvilamppu pelastaa tilanteen.
Valo ja lämpö
Tomaatti rakastaa valoa enemmän kuin moni suomalainen kesälomalainen.
- Etelänpuoleinen ikkuna on paras vaihtoehto ilman lisävaloa.
- Jos valo ei riitä, kasvilamppu on lähes välttämätön.
- Lämpötila: päivisin noin 20 °C, öisin pari astetta vähemmän, jotta taimet eivät veny honteloiksi.
Kouliminen eli taimien siirto
Kun sirkkalehtien viereen ilmestyy ensimmäinen varsinainen lehtipari, on aika koulia eli siirtää taimet suurempiin ruukkuihin.
- Käytä ravinteikkaampaa taimimultaa.
- Istuta taimet syvälle, niin että vain lehdet jäävät näkyviin. Tomaatin varteen kasvaa uusia juuria, mikä tekee taimesta vahvemman.
- Jos taimi on ehtinyt venyä, syvälle istuttaminen on erinomainen pelastus.
Kastele tasaisesti ja aloita mieto lannoitus parin viikon kuluttua.

Lajikkeen valinta – pensas vai runko?
Tomaattilajikkeita on joka lähtöön: kirsikka-, luumu-, amppeli- ja pihvitomaatteja, punaisia, keltaisia ja vihreitä.
- Pensastomaatti kypsyy nopeasti ja on aloittelijalle helpompi.
- Runkotomaatti kasvaa korkeaksi, tarvitsee tukea ja varkaiden poistoa, mutta palkitsee runsaalla sadolla.
- Amppelitomaatit ja ruukkulajikkeet sopivat mainiosti parvekkeelle ja terassille.
🌱 Hyvä vinkki: kasvattele useampaa lajiketta eri kypsymisnopeudella, niin saat tomaattisatoa pitkälle kesään.
Karaisu ja ulosistutus
Kun kevät etenee, taimet on totutetaan ulkoilmaan, eli karaistaan.
- Vie taimet ulos 2–3 tunniksi varjoon.
- Pidennä ulkoilua päivä päivältä ja anna vähitellen enemmän aurinkoa.
- Viikon kuluttua taimet ovat valmiita muuttamaan pysyvästi ulos.
Ulosistutuksen ajankohta:
- Kasvihuoneeseen toukokuun loppupuolella (Etelä-Suomessa).
- Avomaalle tai ruukkuun noin 10. kesäkuuta, kun hallanvaara on varmasti ohi ja yölämpötila pysyy yli +8–10 °C.
Istuta taimi syvälle, jopa taivuttamalla osan varresta maan alle. Näin juuristo vahvistuu.
Kastelu ja lannoitus
Tomaatti on janoinen kaveri.
- Kastele säännöllisesti niin, että multa pysyy tasaisen kosteana.
- Epätasainen kastelu voi aiheuttaa halkeamia ja makuongelmia.
Lannoitus:
- Istutusvaiheessa lisätty varastolannoite riittää usein pitkälle.
- Jos kasvu hidastuu tai lehdet kalpenevat, lisää nestemäistä lannoitetta viikoittain.
- Tomaatin hedelmöitysvaiheessa vähennä typpeä ja lisää kaliumia ja fosforia, jotta hedelmät kypsyvät kunnolla.
Tomaatin kukinta ja pölytys

Tomaatin ensimmäinen keltainen kukka kertoo, että taimi on valmis tuottamaan satoa.
Milloin kukinta alkaa?
Yleensä 6–8 viikkoa kylvöstä, riippuen lajikkeesta ja kasvuolosuhteista. Ensimmäinen kukkaterttu ilmaantuu usein varren puolivälin tienoille.Miten pölytys tapahtuu?
Luonnossa pölytys hoituu hyönteisten avulla, mutta parvekkeella ja kasvihuoneessa kasvi tarvitsee usein pientä apua.Ravista varovasti tukikeppiä tai narua, jolloin siitepöly leviää kukasta toiseen.
Voit käyttää myös pientä sivellintä tai pumpulipuikkoa ja siirtää pölyä kukasta kukkaan.
Jos pihapiirissä vierailee kimalaisia, ne ovat erinomaisia pölyttäjiä.
Lämpötila ja pölytys
Pölytys onnistuu parhaiten 18–25 asteen lämpötilassa. Jos lämpötila laskee alle +15 °C tai nousee yli +30 °C, kukat voivat varista ilman, että ne muodostavat hedelmää.
Kun pölytys onnistuu, pieni vihreä raakile alkaa kehittyä kukinnon paikalle.
Tuenta ja varkaiden poisto

Korkeat tomaatit tarvitsevat tukea: naru, keppi tai säleikkö käy.
- Sido varsi löyhästi, ettei se hankaa.
- Runkotomaateista poistetaan varkaat eli lehtihankoihin kasvavat sivuversot.
- Pensastomaatit eivät yleensä kaipaa varkaiden poistoa.
Lehtiä voi harventaa ja tomaatin alimmat lehdet kannatta poistaa, jotta ilma kiertää ja aurinko pääsee kypsyttämään tomaatit.
Katso myös Biolanin vinkit tomaattien alalehtien poistamiseen:
Tuholaiset ja taudit
Tomaatilla on valitettavasti myös vihollisia:
- Ansarijauhiainen: pienet valkoiset perhoset – liima-ansat ja biologinen torjunta.
- Kirvat: imevät nuoria lehtiä – huuhtelu vedellä tai nokkosvesi.
- Latvamätä: ruskea laikku hedelmän kärjessä – tasainen kastelu ja kalsiumin saanti kuntoon.
- Tomaattirutto: ruskeita laikkuja – älä kasvata tomaattia perunan vieressä.
Sadonkorjuu – se palkitsevin hetki
Satoa alkaa tulla yleensä parin kuukauden kuluttua istutuksesta.
Anna tomaattien kypsyä rauhassa kasvissa – silloin ne maistuvat makeimmilta. Poimi suoraan suuhun tai säilö talven varalle.